PetriNystrom

Aku Ankka puolustaa arvopohjaa

Demokratia ei ole täydellinen hallintomuoto, vaan eipä sitä ole muukaan historian temmellyksessä testattu hallitsemisen järjestelmä. Järjestelmien vertailussa demokratia lähes poikkeuksetta on kuitenkin primus inter pares, ensimmäinen vertaistensa joukossa. Demokratia järjestelmänä pyrkii varmistamaan sen, että eduskunnassa on mahdollisimman kattava otos kansasta,  jolloin kansan tahto saadaan parhaiten selville ja valtakunnan ohjesäännöt (so. lait) laaditaan enemmistön kantaa mukaillen, kuitenkin kaikkien etu mielessä. Mikäli tuo enemmistön kanta on kansalaisen omasta mielestä väärä, taikka mielipide on vaihtunut (se on sallittua) valtiopäivien aikana, voi kansalainen ilmoittaa asiasta suoraan kansanedustajalleen, tai viime kädessä käyttää äänestämistä kantansa ilmaisukeinona, ja valtakunnan linjan muuttajana.

Kun kansalainen äänestää, hän edustaa demokratiaa sen syvimmässä muodossa, hän on kansanvallan ytimessä, sen primus motor ja kaiken luoja. Kansalaisen oikeus ja mahdollisuus demokratiassa vaihtaa johtajansa on ehdoton ja rikkomaton. Tämä kansalaisen ehdoton ja rikkomaton oikeus on turvattu Suomen oikeusjärjestyksessä sen syvimpiä ja vahvimpia perusteita myöden, eikä ole näköpiirissä voimia, jotka Suomessa tuota oikeutta uhkaisivat. Räyhääjät ja tappelupukarit eivät kuitenkaan ole uhka suomalaiselle demokratialle.

Demokratian sanotaan kuitenkin olevan kriisissä ja tähän kriisiin kuuluu osana äänestysaktiivisuuden heikentyminen. Teknologia antaa työkalun entistä parempaan kommunikaatioon kansalaisen ja päättäjien välillä, mutta silti usein kuulee, miten kansalaisesta tuntuu, että hän ei saa ääntään kuuluviin. Tämä on todellinen ongelma demokratialle, sillä kun sen primus motor, kansalainen, äänestäjä, ei enää ole kiinnostunut demokraattisesta vaikuttamisesta, saavat toisenlaisen järjestelmän tavoittelijat jalkaa oven väliin omalle agendalleen. Lisäksi, kun kansalaisella on tunne, että kukaan ei oikeasti kuuntele, kukaan ei tunnu välittävän hänen huolistaan, eivätkä hänen kansanedustajalleen lähettämänsä viestit saa vastakaikua taikka edes vastausta, kansalainen tuskastuu. Hän suuttuu. Ja kun tähän tunnemyrskyyn lisätään vielä kansanedustajien mediassa usein tahallisen moniselitteisesti ja vaikeasti muotoilemat asiat tasavallassa meneillään olevista ajankohtaisista asioista, syntyy kansalaisessa myös ymmärryksen puute ja hämmennys.

Kun kansalainen tuntee tuskastumisen, suuttumuksen ja hämmennyksen tuoman epävarmuuden pääsääntöisesti joka kerta, kun hän kohtaa tiettyä politiikkaa käsiteltävän mediassa, on hän valmis tekemään lähes mitä tahansa, että hän tulee kuulluksi. Mitä tahansa, että nuo kipeät tunteet helpottaisivat. Ja kun kaikki muut vaikuttamisen keinot ovat jo tehty, ja koska vaaleja edeltävä vaalilupausten suma ja päättäjien jalkautuminen kansan pariin kestää vain hetken, on kansalaisella jäljellä enää ainoastaan yksi keino pyrkiä vaikuttamaan omaan ahdinkoonsa: Hän tarttuu vahvimpaan aseeseensa, äänestämiseen. Ja hän äänestää sitä, joka on kuunnellut, joka on ottanut kantaa, ja joka on puhunut asioista kansalaisen kielellä. Hän ei välttämättä edes mieti äänestävänsä uusien lupauksien antajan koko agendan ja arvopohjan puolesta, vaan ainoastaan vastaan niitä joitakin tiettyjä seikkoja, joissa häntä ei ole kuunneltu. Hän haluaa äänestää jotakin vastaan, ei jonkin puolesta. Hän haluaa äänestää vastaan niitä, joita hän on aiemmin äänestänyt, sillä he eivät kuunnelleet, eivät toimineet kun oli sen aika, eivät välittäneet. Hän haluaa antaa protestiäänen ja iskeä järeimmällä käytössään olevalla aseella joka samalla, ja valitettavasti, on myös ainoa ase, joka hänellä on enää jäljellä.  

Äänestäessään vastaan, kansalainen äänestää usein vastaan myös omia perimmäisiä arvojaan. Puolueiden arvopohjat ovat muodostuneet kansalaisten tarpeesta, ja ne kestävät vahvana myös silloin, kun puolue toisinaan tuntuu menettäneen alkuperäisen linjansa. Kansalainen on valinnut oman puolueensa usein harkinnan ja kompromissien kautta, vertaillen omia perimmäisiä arvojaan puolueen vastaaviin, joten kansalaisen päätös on erittäin vahva. Suomalaisen päätä ei ole helppo kääntää silloin, kun kyse on henkilökohtaisesta arvopohjasta. Jos sitä väkisin yrittää, niin ei varmasti onnistu, sillä silloin suomalainen porautuu vain syvemmälle poteroonsa. Minä tiedän, koska olen suomalainen.

Kun kansalainen taas päättää äänestää vastaan niitä, joiden arvopohja on hänen kanssaan yhtenevät, mutta jotka eivät kuunnelleet häntä tietyissä hänen asioissaan, hän antaa äänensä myös vieraille arvoille. Sellaisille, jotka eivät edusta kansalaisen perimmäisiä arvoja, mutta joiden puolesta puhujat ovat päässeet vaikuttamaan häneen tuskastumisen, suuttumuksen ja hämmennyksen aiheuttaman rauhallisen harkinnan hetkellisen pettämisen vuoksi. Siksi suomalaisten perimmäisten arvojen puolustamisen vuoksi on  parempi, että mikäli kansalainen haluaa koulia puoluettaan käyttämällä järeintä asettaan, äänestämistä, saa hänen äänensä arvopohjaltaan neutraali hahmo, kuten Aku Ankka taikka kirkkovene, kuin hänen omien arvojensa vastainen toimija. Puolueen näpäyttämiseen sekä sen politiikkaan ja arvopohjan muutoksiin puolestaan oikea paikka on puoluekokous. Protestiäänen antaminen vieraille arvoille valtakunnallisissa vaaleissa on puolueen näpäyttämiseen liian järeä ase.

-P.E. Nyström

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat